Helteiset kesäkimput

Blogi on ollut kesätauolla, mutta nyt on taas aika heräillä. Tällaisessa helteisen kuumassa kesäilmassa tosin hereillä oleminen tuntuu ajoittain hieman epätodelliselta. Harvemmin näitä kelejä Suomessa koetaan. Pitkäkestoisista helteistä on ihana nauttia, mutta huono puolikin tälle asialle löytyy. Luontomme ei ole tottunut tällaiseen ja kaikkialla on kuivaa. Nurmikko on muuttunut ruskeaksi, metsässä eivät sammalet viherrä, kukat … Jatka artikkeliin Helteiset kesäkimput

Mustavalkoinen haaste

Sain ihanalta ystävältä haasteen. Siis tiedättehän sellaisia kuvahaasteita, joita on Facebookissa? Otetaan kuvia esimerkiksi arjesta ja haastetaan ystäviä mukaan tekemään samoin. Yleensä en lähde näihin mukaan, mutta tähän lähdin mielelläni. Tässä haasteessa piti ottaa seitsemän mustavalkoista kuvaa ilman ihmisiä, nimiä ja selityksiä. Innostuin tästä siitä syystä, että rakastan mustavalkoisia kuvia. Oikeastaan oli kiva katsella maailmaa … Jatka artikkeliin Mustavalkoinen haaste

Sukellus syksyyn

Pitkästä aikaa kirjoittelen blogia. Syksy on mennyt jotenkin todella nopeasti. Eilen vaihdoin pihan kesäkukkaset syksyisempiin... ja nyt ollaan kuitenkin jo melkein marraskuussa (!). Ehkä syksy siis yllätti tällä kertaa. Vietin pari viikkoa Lapissa kotikulmilla. Siellä oleskelu on aina virkistävää. Vaikka maisemat ovatkin kovin tuttuja, ei se kuitenkaan millään tavalla vähennä niiden viehätystä. Otin kameran mukaan … Jatka artikkeliin Sukellus syksyyn

Lähikuvassa inspiraatio

Mistä inspiraatio yleensä on lähtöisin? Tai onko inspiraation lähde aina selvästi määriteltävissä? Välillä täytyy hieman miettiä, että mistä ideat ja innostus oikeastaan alkavat. Se saattaa olla pieni hetki, kun näet jotain kaunista tai puhuttelevaa, ja se saa sinussa aikaan jonkinlaisen reaktion. Tämä asia painautuu mieleen ikään kuin odottamaan jatkokäsittelyä. Voi olla, että tämä inpiraation hetki … Jatka artikkeliin Lähikuvassa inspiraatio

Ulos viihtymään

Kesä! Onko se vihdoinkin täällä? Hieman huolestuneena katselin toukokuun alun lumisateita. Olimme juuri saaneet uuden "terassilaiturin" valmiiksi ja muutamat kukat istutettua, kun lumi peitti kaiken alleen. Onneksi vain hetkeksi. Nyt aurinko on saanut luonnon vihertämään ja kukat kukkimaan. Enää ei ole tarpeen peitellä mansikoita yöpakkasilta ja varjella kukkia kylmyydeltä. On aika siirtyä ulos viihtymään. Meidän … Jatka artikkeliin Ulos viihtymään

Kaunis ja kiehtova kevät

Luonto heräilee, aurinko paistaa ja mieli on odottava. Kesä on tulossa, mutta sitä ennen ihastellaan kevättä. Yhtäkkiä värit palaavat. Luonnosta löytyy jo pieniä värinpilkahduksia, kun oikein tarkasti katsoo. Kuivuneiden lehtien ja heinän alta nousevat ensimmäiset ja sitkeimmät kukkaset. Kevättä on kiehtovaa seurata, koska muutokset ovat niin helposti havaittavissa.  Kävin bongailemassa kevään merkkejä luonnosta.  Luonto virkistyy … Jatka artikkeliin Kaunis ja kiehtova kevät

Kesästä syksyyn

Vuodenajat ovat rikkaus. Monien mielestä koko vuosi odotellaan kesää, joka on vuoden parasta aikaa, koska onhan silloin lomaa ja lämpöä. Kesät ovat kieltämättä erityisiä siitäkin syystä, että ne ovat niin (harmillisen) lyhyitä. Kesällä luonto on runsaimmillaan ja valo saa kaiken näyttämään kauniilta. Taas kerran kesä meni nopeasti, mutta haittaako se? Silti kaikki mukavat kesämuistot lämmittävät … Jatka artikkeliin Kesästä syksyyn