Millainen joulu?

Jee, marraskuu ja lunta maassa! Joko saa hehkuttaa joulua? Nyt on ensimmäinen ulkovalosarja asennettu ja joulutähtikin on ikkunassa. Oveen pitäisi saada vielä havukranssi ja siihen hieman valoja. Jouluihmiselle tämä on vuoden tunnelmallisinta aikaa. Saa koristaa kotia, suunnitella joululahjoja, askarrella ja leipoa joululeivonnaisia. ❤ Joka syksy tulee mietittyä, että millaisen joulun sitä tänä vuonna tekisi. Pitäisikö … Jatka artikkeliin Millainen joulu?

Pientä ehostusta

Nyt on lomailu alkanut! Aloitin loman siivouksella ja samalla huomasin kodin sekä pihan kaipaavan  pientä ehostusta. Tämä ei siis ollut mitään ehdottoman tarpeellista ehostusta, mutta aina on kiva laittaa jotain uutta. Suuntasin taas kerran Kukkataloon etsiskelemään muutamia kukkasia pihalle. Sieltä löytyi muratteja, tähtisilmiä, pari syysasteria ja callunoita, valkoisina tietysti. Eli hieman syksyiseen suuntaan ollaan menossa, … Jatka artikkeliin Pientä ehostusta

Satoi tai paistoi

Lomapäivä kotona? Eikä mitään tekemistä? Pitkällä kesälomalla saattaa joskus tulla päiviä, kun ei ole reissuja tai muuta ohjelmaa, ja vietät päivän tai kaksi kotosalla. Sehän onkin ihanteellinen tilanne, jos sellaisia päiviä välillä on. Ehkä olisi myös hyvä sallia itselleen päiviä ilman mitään suunnitelmia. Hitaita aamuja, kun istahdat sohvalle mietiskellen, että mitähän sitä tänään tekisi. Itse … Jatka artikkeliin Satoi tai paistoi

Kehitellään kattaus

Edellisestä blogikirjoituksesta on jo melkein kaksi viikkoa, voih, se on liian pitkä aika.  Juhannus taisi sekoittaa hieman arkea. Vietimme juhannuksen anopin ja apin mökillä saaristossa, pienellä saarella, jossa on vain yksi mökki. Ihana paikka! ❤ Otin sielläkin kuvia blogia silmällä pitäen, mutta vielä ne eivät ole päätyneet tänne. Tarkoituksena on kyllä poimia kuvat ja tämä … Jatka artikkeliin Kehitellään kattaus

Kela ja pölkky

Sadepäivän piristykseksi täytyy keksiä jotain kesäistä. Siispä nyt on luvassa pieni sisustusvinkki pihalle. Miten saa tuunattua ulkokalusteet terassille?  Pöydäksi tarvitaan kaapelikela ja tuoleiksi pari puupölkkyä. Ei ollut ihan helppo homma löytää kaapelikelaa. Yritin bongailla keloja tien reunuksilta, mutta eihän niitä sieltä löytynyt, eikä varmasti olisi ollut sallittuakaan poimia sellaista kyytiin ilman lupaa. Tori.fi auttoi tässä … Jatka artikkeliin Kela ja pölkky