Helteiset kesäkimput

Blogi on ollut kesätauolla, mutta nyt on taas aika heräillä. Tällaisessa helteisen kuumassa kesäilmassa tosin hereillä oleminen tuntuu ajoittain hieman epätodelliselta. Harvemmin näitä kelejä Suomessa koetaan. Pitkäkestoisista helteistä on ihana nauttia, mutta huono puolikin tälle asialle löytyy. Luontomme ei ole tottunut tällaiseen ja kaikkialla on kuivaa. Nurmikko on muuttunut ruskeaksi, metsässä eivät sammalet viherrä, kukat kuivuvat ja puut pudottelevat jo paahtuneita lehtiä. Sääennusteet lupailevat välillä sateita, mutta usein ne jäävät silti tulematta. Kuiva ja kuuma kesä hämmentää kuvioita siis monessakin mielessä.

helle1
Paahteinen aurinko värjää viljapellon.

Päätin asettaa itselleni pienen haasteen, joka ei normaaleissa kesäolosuhteissa sitä ehkä olisi. Hyppäsin pyörän selkään ja lähdin etsimään kukkia kesäkimppuja varten. 🌼 Yleensä niitä ei kauheasti tarvitse etsiskellä, mutta nyt täytyi. Pyöräretkellä ajelin niittyjen, metsien, rantojen ja peltojen ohi, tuloksena kuitenkin hyvin heikko saldo. Huomasin, että siankärsämöt tököttivät sinnikkäästi ojien reunoilla. Melkein kaikki muut kukkaset olivatkin joutuneet kuivuuden kuihduttamiksi. Alkukesästä kimppumateriaalia oli vielä hyvin saatavilla, mutta nyt tilanne on toisenlainen.

helle2
Pyöräretkellä kukkasia etsimässä.
helle4
Sinnikäs siankärsämö.

Sain kerättyä toista kesäkimppua varten siankärsämöitä ja muutaman peltosaunion. Pihan kulmilta löytyi urhea pietaryrtti. Tiesin, että varjoisista metsäpaikoista löytyy saniaisia, joten otin niitäkin mukaan. Saniaisten lehdet ovat näyttäviä ja isoja, joten niistä saa kivan taustan kimpulle. Harmillisen nopeasti ne kylläkin kuivuvat maljakossa. Kolme saniaisen oksaa riitti tuomaan tukea ja vihreyttä kimppuun. Muut kukkaset kasattiin niiden ympärille. Siankärsämö valkoisine kukkineen on oikeastaan aika nätti. Lisäksi luin, että se on superyrtti, jolla on paljon hyviä terveysvaikutuksia.

helle3
Muutamia löytöjä.
helle8
Kimppu sidottiin juuttinarulla.
helle7
Saniaisen ryhdittämä kesäkimppu.

Halusin välttämättä väkertää toisenkin kesäkimpun, joten päätin hakea materiaalia metsästä. Taustaksi nappasin kuusenoksia. Lähimetsästä löytyi myös jonkin verran kanervia. Ne tosin ovat ehkä hieman syksyisiä kasveja, mutta haitanneeko tuo. Mikäpä muu sopisi täydentämään tätä metsäistä kesäkimppua kuin mustikka. Ihanan tuuheat ja vihertävät varvut marjoineen ovat herkullinen lisä kimppuun.

helle5
Metsästä löytyy kaikkea kaunista.
helle10
Metsänpeikon kesäkimppu näyttäisi varmaan tältä. 🙂
helle11
Havut ja kanervat vihjaavat jo tulevasta syksystä.

Aikamoisen kiertelyn ja etsiskelyn vaativat nämä kaksi pientä kimppua. Nyt ne ihastuttavat maljakossa ainakin vähän aikaan, kunhan ei jätä niitä suoraan paisteeseen oleskelemaan. Toivottavasti helteisen paahteen uuvuttama maasto saa seuraavan sateen mukana hieman energiaa. Kastelukannun kanssa joutuu kulkemaan päivittäin pihallakin, jotta istutetut kesäkukat eivät nuupahtaisi ihan täysin. Kuivuudesta huolimatta täytyy iloita näistä keleistä ennen kuin syksy taas saapuu.

helle9

Kauniin hehkuvaa hellejaksoa! ☀️

Terveisin

-Anu K-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s